|
Näyttöön perustuvan potilasohjauksen vahvistaminen (VeTePO) -hanke
Potilashoidon keskeinen osa-alue on ohjaus. Sairaanhoitopiirit koko maassa ovat pyrkineet potilasohjauksen kehittämiseen erilaisin hankkein 2000-luvun alusta alkaen. Hanke perustui aikaisempaan pitkäkestoiseen kehittämistyöhön potilasohjauksen hyvien käytäntöjen, prosessien ja interventioiden kehittämisessä alueellisesti ja valtakunnallisesti. VeTePO-hankkeen toteuttajaosapuolet olivat Pohjois-Pohjanmaan, Pohjois-Savon, Satakunnan ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirit. Hankkeessa tehtiin yhteistyötä Oulun yliopiston hoitotieteen laitoksen sekä alueellisten ammattikorkeakoulujen kanssa.
Näyttöön perustuvan potilasohjauksen vahvistaminen (VeTePO) hankkeen tarkoituksena oli potilasohjauksen tuloksellisuuden parantaminen siten, että potilas kykenee hallitsemaan omaa terveysongelmaansa, osallistumaan omaan hoitoonsa sekä tekemään terveyttään ja hoitoaan koskevia päätöksiä. Ohjaustarpeen diagnostiikkaa kehittämällä luodaan yhtenäiset ohjaustarpeen määrittelyyn sopivat menetelmät ja toteutetaan niiden perusteella potilasohjausta.
Hankkeen tavoitteena oli uusien toimintamallien luominen sekä olemassa olevien toimintamallien vahvistaminen ja jalkauttaminen terveydenhuollon yksiköihin ja hoitohenkilökunnan ohjausvalmiuksien vahvistaminen. Lisäksi tavoitteena olivat useiden potilasryhmien (mm. pitkäaikaisesti sairaat aikuiset, kirurgiset- ja lapsipotilaat) potilaslähtöisen ohjauksen vahvistaminen sekä ohjaustarpeen kartoittamista tukevien mittareiden ja potilasohjauksen dokumentoinnin kehittäminen. Hankkeen tuloksena potilasohjauksen vaikuttavuus ja saumattomuus terveyden- ja sosiaalihuollossa lisääntyy ja potilaat arvioivat hoidon ja ohjauksen laadun korkeatasoiseksi.
Hankkeessa arvioitiin toimintamallien tuloksellisuutta eri toimintaympäristöissä, hoitohenkilökunnan potilasohjausvalmiuksien kehittymistä ja potilasohjauksen vaikuttavuutta potilaiden näkökulmasta. Arvioinnissa käytettiin arviointi- ja tulostutkimuksen menetelmiä yhteistyössä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kanssa. Arviointiaineistoa kerättiin asiakaspalautteena, kyselyillä, haastatteluilla ja havainnoimalla. Aineistot analysoitiin tilastomatemaattisin ja laadullisin menetelmin. Hankkeen ulkoinen arviointi tehtiin osana koko VeTe-hankkeen arviointia.
VeTePO-osahankkeesta on kerrottu tarkemmin liitteenä olevassa dokumentissa.
Projektiryhmän jäsenten tiedot löytyvät Henkilöstö-sivulta.
|